tiistai 13. elokuuta 2013

Valittu sokeus parvityöskentelyssä

Hieno aurinkoinen kesä on takana ja ilmassa on mukavasti alkusyksyn tuntua. Olen pelannut golfia ja liikkunut luonnossa muutenkin paljon tänä kesänä. Tiedä häntä, mistä johtuu, mutta nykyisin tarkkailen mielelläni erilaisia luonnonilmiöitä yhä enemmän.

Elokuun alussa istuin parvekkeella ja tein yritykseni nettisivuja. Hanhiparvi söi ruohoa talomme edessä olevalla nurmikolla. Pian 11 hanhen parvipomo siirtyi ruohikolta nokkimaan asfalttia. Pian pomon perässä seurasi viisi siipeilijää myöskin nokkimaan asfalttia. Viisi lurkkija-hanhea jatkoi syömistään nurmikolla. Ne katselivat vähän ihmeissään, että mistäs nyt on kyse. Pian pomohanhi palasi takaisin nurmelle ja viisi siipeilijää seurasi perässä. Lopulta hanhiparvi jatkoi syömistään yhdessä nurmella.

Jaoin tämän havaintoni Twitteriin, Facebookin profiiliini, ja Facebookin online & offline ratkaisuja sivulleni. Hanhiparvi havainnostani seurasi useista erilaisia tilannetulkintoja:

- pomo tarvitsee siipeilijöitä johtamaan haluttomia,
- rohkea pomo lähti etsimään uutta erilaisesta maastosta, 

- pomo huomasi, ettei toiminut ja palasi ruoholle, vaikka tiesi, että lurkkimaan jääneet naureskelevat 

  nokkaansa, että mehän tiedettiin toi jo,

- testailijapomo selvitti lurkkoijoiden motiiveja... ja

- rohkea pomo, kun huomasi tehneensä virheen ja palasi takaisin entiseen.

Eräs näkökulma hanhiparven toimintaan voi olla, että siipeilijöillä oli ajatellussaan ns. valittu sokeus eli willful blindness, jossa ne luottivat ja seurasivat auktoriteettiä/pomoa ns. "silmät sidottuina" seuraamuksista huolimatta. Puolet parvesta taas luotti omaan kokemukseensa ja vaistoihinsa... jäi paikoilleen myöskin seuraamuksista huolimatta. Toisaalta kyseessä voi olla myös alkukantainen esimerkki suosittelutaloudesta, joka yleistyy sosiaalinen median laajentumisen myötä.

Hanhiparven lisäksi nykyisistä työyhteisöistä löytyy lukuisia esimerkkejä, kuinka työyhteisön jäsenet valitsevat mielummin siipeilijän roolin. Pomon siipeilijänä on paljon helpompi olla, kun ei tarvitse pelätä seuraamuksia erilaisesta toiminnastaan. Tällaisessa johtamismallissa uskotaan, että yhdellä pomolla on kaikki viisaus ja taito johtaa toimintaa. Hyvinhän se johtaminen sujuukin, jos pomoksi osuu osaava ja osallistava pomo, joka saa siipelijät ja jopa lurkkijatkin motivoitumaan. Hän toimii itse hyvänä esimerkkinä ja saa työntekijät käyttämään osaamistaan ja lisäksi jopa jakamaan osaamistaan ja kokemuksiaan online-työympäristöissä. Entä, miten työyhteisö toimii silloin, kun pomoksi osuukin diktaattori, vetäytyvä hiippari tai lusmu tyhjäntoimittaja. Miten siipeilijät ja lurkkijat silloin toimivat työyhteisössä? Siitä työntekijöillä on varmasti lukuisia erilaisia kokemuksia jaettavana, ehkä jopa tämän blogin kommettiosaan, ;).

Entä, mitä sinä ajattelet havainnostani, miksi hanhiparvesta puolet seurasi pomoa ja puolet ei seurannut?

Parvijohtaminen käytännössä 5.8.2013