maanantai 25. marraskuuta 2013

Parvijohtamisessakin tarvitaan online- vuorovaikutustaitoja

 Pidän ensi viikolla esityksen Opetushallituksen virtuaaliopetuksen päivillä otsikolla: Vuorovaikutustaidot muutoksessa: Online-johtaminen ja Parvityöskentely  Tätä esitystä valmistellessani olen paljonkin pohtinut, miten online- vuorovaikutustaitojen kehittyminen oikein tapahtui omalla kohdallani. Tapahtuiko se itsestään kuin vahingossa vai tietoisesti opiskelemalla?

Omalla kohdallani online- vuorovaikutustaidot kehittyivät ensiksin siitä syystä, että vanhin tyttäreni muutti kuusi vuotta sitten toiselle puolen maapallon, joten yhteydenpito tapahtui luonnollisesti netin välityksellä Skypessä, Facebookissa ja myös blogien välityksellä. Samaan aikaan aloin olemaan yhä enemmän läsnä ja osallistumaan keskusteluihin sosiaalisen median yhteisöissä ja käyttämään muutenkin enemmän nettiä niin työ- kuin johtamisvälineenäkin.

Online-työskentelyn muutosvaiheet 2010-2013
Muutos ei kuitenkaan tapahtunut erityisen nopeasti. Näin jälkeen päin ajateltuna se oli noin kolmen vuoden mittainen ajanjakso, jonka jälkeen tunsin oloni turvalliseksi ja osasin toimia luontevaksi myös online-työskentelyssä. Nykyisin online-työskentely on minusta yhtä mielenkiintoista ja myös yhtä arvokasta kuin face-2-face vuorovaikutuskin.

Nykyisin en myöskään enää erottele niin paljon kuin aikaisemmin, että tapahtuiko jokin keskustelu netissä ja/tai nenätysten. Sillä ei ole oikeasti merkitystä tapahtuuko vuorovaikutus online vai offline, kunhan asiat saadaan hoidettua oikealla palveluasenteella kohdalleen.

Mutta tapahtuiko uusien online- vuorovaikutustaitojeni oppiminen vahingossa kuin itsestään? Vastaukseni on... EI TODELLAKAAN ITSESTÄÄN. Vaan oikeastaan päin vastoin hyvin tietoisesti siedättämällä itseäni online- työskentelyyn, jossa olin aika monta kertaa oman osaamattomuuteni vuoksi epämukavuusalueella. Tein virheitä, mokasin, pyysin anteeksi töpeksintääni ja otin niistä opikseni. Minua motivoi ja kantoi yli vaikeiden online-osamattomuuden aikojen se näky tulevaisuuden työyhteisöistä, joissa ei tulla pärjäämään ilman hyviä online- vuorovaikutustaitoja. Johtajana en halunnut jäädä polkemaan paikalleen, vaan olla etujoukoissa tekemässä proaktiivisesti online-työskentelyn muutosta. Sekään rooli ei ole helppo, mutta on se kuitenkin helpompi rooli kuin olla työyhteisön perässävedettävä ankkuri.

Aikuisten PISA 2013 tutkimuksessa tuli tuloksena, että joka viidennellä aikuisella eli n. 1 miljoonalla suomalaisella on heikot tietotekniikan soveltamisen ja käyttämisen taidot. Ikäryhmistä 35-vuotiailla ja sitä vanhemmilla on erityisen heikot taidot. Tämä tarkoittaa sitä, että melkoinen joukko suomalaisia aikuisia pääsee vielä opiskelemaan online-työskentelyn osaamista, sillä sähköinen asiointi lisääntyy työpaikoilla ja julkishallinnossa päivä päivältä halusipa sitä tai ei. Oman kokemukseni perusteella suosittelen tuolle miljoonan suomalaisen joukolle perehtymään online- työskentelyyn vaikka tekemällä TIETYn tietotyöläisen tutkinnon. Sen avulla saa helposti osaamisen ajantasalle online-työskentelytaidoissa.

tiistai 13. elokuuta 2013

Valittu sokeus parvityöskentelyssä

Hieno aurinkoinen kesä on takana ja ilmassa on mukavasti alkusyksyn tuntua. Olen pelannut golfia ja liikkunut luonnossa muutenkin paljon tänä kesänä. Tiedä häntä, mistä johtuu, mutta nykyisin tarkkailen mielelläni erilaisia luonnonilmiöitä yhä enemmän.

Elokuun alussa istuin parvekkeella ja tein yritykseni nettisivuja. Hanhiparvi söi ruohoa talomme edessä olevalla nurmikolla. Pian 11 hanhen parvipomo siirtyi ruohikolta nokkimaan asfalttia. Pian pomon perässä seurasi viisi siipeilijää myöskin nokkimaan asfalttia. Viisi lurkkija-hanhea jatkoi syömistään nurmikolla. Ne katselivat vähän ihmeissään, että mistäs nyt on kyse. Pian pomohanhi palasi takaisin nurmelle ja viisi siipeilijää seurasi perässä. Lopulta hanhiparvi jatkoi syömistään yhdessä nurmella.

Jaoin tämän havaintoni Twitteriin, Facebookin profiiliini, ja Facebookin online & offline ratkaisuja sivulleni. Hanhiparvi havainnostani seurasi useista erilaisia tilannetulkintoja:

- pomo tarvitsee siipeilijöitä johtamaan haluttomia,
- rohkea pomo lähti etsimään uutta erilaisesta maastosta, 

- pomo huomasi, ettei toiminut ja palasi ruoholle, vaikka tiesi, että lurkkimaan jääneet naureskelevat 

  nokkaansa, että mehän tiedettiin toi jo,

- testailijapomo selvitti lurkkoijoiden motiiveja... ja

- rohkea pomo, kun huomasi tehneensä virheen ja palasi takaisin entiseen.

Eräs näkökulma hanhiparven toimintaan voi olla, että siipeilijöillä oli ajatellussaan ns. valittu sokeus eli willful blindness, jossa ne luottivat ja seurasivat auktoriteettiä/pomoa ns. "silmät sidottuina" seuraamuksista huolimatta. Puolet parvesta taas luotti omaan kokemukseensa ja vaistoihinsa... jäi paikoilleen myöskin seuraamuksista huolimatta. Toisaalta kyseessä voi olla myös alkukantainen esimerkki suosittelutaloudesta, joka yleistyy sosiaalinen median laajentumisen myötä.

Hanhiparven lisäksi nykyisistä työyhteisöistä löytyy lukuisia esimerkkejä, kuinka työyhteisön jäsenet valitsevat mielummin siipeilijän roolin. Pomon siipeilijänä on paljon helpompi olla, kun ei tarvitse pelätä seuraamuksia erilaisesta toiminnastaan. Tällaisessa johtamismallissa uskotaan, että yhdellä pomolla on kaikki viisaus ja taito johtaa toimintaa. Hyvinhän se johtaminen sujuukin, jos pomoksi osuu osaava ja osallistava pomo, joka saa siipelijät ja jopa lurkkijatkin motivoitumaan. Hän toimii itse hyvänä esimerkkinä ja saa työntekijät käyttämään osaamistaan ja lisäksi jopa jakamaan osaamistaan ja kokemuksiaan online-työympäristöissä. Entä, miten työyhteisö toimii silloin, kun pomoksi osuukin diktaattori, vetäytyvä hiippari tai lusmu tyhjäntoimittaja. Miten siipeilijät ja lurkkijat silloin toimivat työyhteisössä? Siitä työntekijöillä on varmasti lukuisia erilaisia kokemuksia jaettavana, ehkä jopa tämän blogin kommettiosaan, ;).

Entä, mitä sinä ajattelet havainnostani, miksi hanhiparvesta puolet seurasi pomoa ja puolet ei seurannut?

Parvijohtaminen käytännössä 5.8.2013

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Parvityöskentely edistämässä online-offline- työskentelyä

Kevään 2013 aikana olemme pilotoineet  parvityöskentelyä, jossa on ollut mahdollisuus yhdistää työntekijoiden osaamiset ja kiinnostuksen kohteet toisiinsa uudenlaisessa online-työskentely-ympäristössä. Minusta on ollut mukava havaita, kuinka uusi työskentelytapa on herättänyt kiinnostusta työntekijöiden keskuudessa. Joskus kiireisellä hetkellä työkaverilta saatu apu saa hyvän mielen itselle. Niin sitä on myös itse halukas auttamaan työkavereitaan myöhemmin.

Parvityöskentely on mielestäni fiksumpi tapa tehdä työtä kuin perinteinen online-ryhmätyöskentely. Tarkoitan perinteisellä online-ryhmätyöskentelyllä sitä, että organisaatiorakenteen mukaiset tiimit ja työryhmät siirtyvät pitämään kokouksiaan online tai käyvät ei-synkronoituja ajasta ja paikasta riippumattomia keskusteluja esimerkiksi sosiaalisissa intraneteissä kuten Yammer tai Sharepoint. Parvityössä saadaan organisaation osaaminen monipuolisemmin käyttöön, mikä omalta osaltaan lisää työmotivaatiota. Uskon lähtökohtaisesti, että jokainen työntekijä haluaa työyhteisönsä menestyvän. Joten siihen ei tule varmasti koskaan kiinnitettyä liikaa huomiota, että organisaation tärkein voimavara eli henkilöstön osaaminen ja työmotivaatio ovat kohdallaan.

Olemme yhdessä lähteneet lähes sadan henkilön kanssa kokeilemaan uudenlaista työskentelytapaa yli 50:ssä parvessa. Jokainen tietää, että uudisraivaan rooli ei ole ollut helppoa koskaan. Sillä on niin paljon helpompaa pitää kiinni vanhasta sähköpostityöskentelyn ja puhelintyöskentelyn kulttuureista, jotka molemmat ovat tehottomia työvälineitä organisaation sisäisessä viestinnässä. Miksi näin? Siitä yksikertaisesta syystä, että niillä tehdään koko ajan päällekkäistä työskentelyä suljetuissa työskentely-ympäristöissä. Sekä sähköpostilla että puhelimella usein toistetaan samoja asioita useaan kertaan eri henkilöiden kanssa. Avoimuuteen perustuvat online-työskentely-ympäristöt tekevät toiminnan läpinäkyväksi ja sitä kautta vähentävät päällekkäistä työskentelyä.

Jyrki Pyykkönen, Katri Luukka ja Janne Ruohisto
keskustelemassa parvityöstä
Parvityöskentely on  uudenlaista online-offline- työskentelyä. Tämän vuoksi on hyvä, että xTune-parvityöskentely-ympäristössä on käytössä vuoden kestävän pilottijakson, mikä antaa riittävästi aikaa perehtyä uudenlaiseen tapaan tehdä työtä. Parvityöskentelyn oppiminen ei tapahdu itsestään ja samalla pitäisi poisoppia vanhasta suljetusta sähköpostityöskentelyn työkulttuurista.

Parvijohtaja Poppanen- blogi jää kesätauolle. Kesän 2013 aikana päivitän verkkaiseen tahtiin Facebookin  Online offline-ratkaisuja sivuani. Ehkä muutama Golf Tunnepelini pääsee myös blogin mutooon kesän aikana, ;)

Toivotan rentouttavaa kesää 2013 kaikille tämän blogin lukijoille niin online kuin offlinekin.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Viihtyisää työympäristöä etsimässä parvityölle

Kun menet johonkin toimisto- tai työtilaan niin, minkälaisessa eteisessä tai vastaanottotilassa haluaisit odottaa vuoroasi. Entä minkälainen pitäisi olla varsinainen työskentelytila eli työkkäri. Onko sillä mitään väliä, minkälaiset ovat näkymät työhuoneestasi tai toimistosasi lähiympäristöön? Olen näitä asioita pohtinut, kun olen suunnitellut itselleni työympäristöä, jossa pitäisi itseni lisäksi viihtyä myös asiakkaiden. Itse viihdyn mieluiten rauhallisessa työtilassa, jossa on värit kohdallaan; keltaista, puunruskeaa, valkoista  ja harmaata. Nykyisin nuo värit ovat minun makuuni. Valmisteilla oleviin yritykseni web-sivujen kautta yritän saada asiakkalle syntymään saman palvelukokemuksen, mitä tarjoan face-2-face-asiakaspalvelutilanteissa.

Olen viime vuosina myös huomannut online-ympäristöjen rakenteellisen ja visuaalisen viihtyisyyden merkityksen, sillä en jaksa työskennellä tylsissä ja rakenteeltaan hierarkisissa online-ympäristöissä. Kirjoitin aikaisemmin blogin palvelumuotoilusta ja uskon edelleen, että sillä alalla tulee olemaan kysyntää jatkuvasti lisäääntyvän online-työskentelyn myötä.

Nyt on kaksi kuukautta parvityöskentelyä xTunessa takana. Työkalu on saanut paljon kiitosta siitä, että sen käyttö on ollut helppo oppia. Uuden työtavan opiskelu on kuitenkin vielä alkutaipaleella, sillä suurimmalla osalla osallistujista on luonnollisin tapa tehdä yhteistyötä nenäkkäin kokoustamalla työryhmissä. Samalla unohdetaan, että osan työtä voisi tehdä tehokkaaminkin parvessa työkavereiden kanssa.

Ensiksikin meidän pitäisi rohkeasti laittaa jakoon keskeneräisiä asioita, sillä "kysyvä ei tieltä eksy". Sekin on hyvä huomata, ettei parvityöskentelyssä tarvitse olla jatkuvasti läsnä. Eikä tarvitse murehtia, jos ei ole aikaa. Jokainen osallistuu työskentelyyn omilla käytössä olevilla mahdollisuuksillaan. Parvityöskentelyn koukuttavuus on siinä, kun saan kiitosta ja positiivista palautetta työkavereilta omasta avustani muille, niin se saa minutkin auttamaan työkavereita parvityössä.

Koska parvityöskentely on uudelainen tapa tehdä työtä, niin sille tarvitaan omat pelinsäännöt, jotta työskentely etenisi haluttuun suuntaan. Oma ehdotukseni on, että parvikeskustelun käynnistäjä on avainhenkilö, joka johtaa keskustelua parvessa. Hän tekee tarvittaessa lisäkysymyksiä ja avaa uutta näkökulmaa, jotta työskentelyllä saadaan tarvittava päämäärä aikaan. Näin ainakin aluksi, jotta parvityöskentely käynnistyisi hyvin ja ns. "mikro-taskereita" alkaisi syntyä vähitellen työyhteisöihin enemmän. On ollut hyvä huomata, että olemme hyvässä alussa kohti parvityöskentelyn osaamista. Silti olemme siinä vielä aloittelijoita.

Maaliskuun aikana käynnistynyt Salpauksen organisaatiouudistus ei näytä ainakaan alkuun edistävän parvityöskentelyn käyttöönottoa, kun henkilöstö kääntyy yhä enemmän "sisään päin" omiin poteroihin  muutosprosessin aikana. Jotenkin on helppo todeta, että mielenkiintoista, mutta nyt ei löydy aikaa parvityölle  muutoksen suunnittelun keskellä. Näin tapahtuu, kun ei ymmärretä, että työskentely organisaatiorakenteet ylittävissä parvissa voisi edistää muutosprosessin läpiviemistä.

Alla muutamia kuvia omasta työkkäristäni, josta käsin teen mieleläni myös parvityöskentelyä.

Katri Luukka Solutions Eteinen
Työkkärin puoli

Näkymä työkkäristä 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lupa lurkkia

Helmikuu 2013 oli ensimmäinen kuukausi, jolloin perehdyimme parvityöskentelyyn. Olemme käyttäneet xTunea, joka on osoittautunut helpoksi ja käyttäjäystävälliseksi työvälineeksi. Meitä on ollut yhteensä noin 30 henkilöä eli käytännössä toimialan johto: aikuiskoulutuksen johtotiimi ja tiiminvetäjät mukana pilotissa. Periaatteenamme on ollut, että "johto johtaa omalla esimerkillään" yhteisöllisen online-työskentelyn edistämistä.


Ennen kuin varsinaiseen parvityöskentelyyn lähdettiin oli tärkeää, että heti aluksi Janne Ruohisto perehdytti meitä tulevaan työnmuutokseen. Itselleni päällimmäisenä on jäännyt mieleen keskeinen viesti, että kaikkien ei heti alkuun tarvitse olla niitä aktiivisiä online-työskentelijöitä tekijöinä tai avustajina, vaan oikeasti on "LUPA LURKKIA" ja perehtyä uudenlaiseen tapaan toimia.

Toinen perehdytystilaisuus oli 6.3.2013, jossa mukana oli sekä parvityöskentelyssä alusta asti mukana olleita että uusia henkilöitä eli lähinnä verkko-opetuksen kehittäjiä. Samalla laajennettiin pääkäyttäjien oikeudet kaikkille pilotissa tähän asti mukana oleville. Parvityöskentely on lähtenyt liikkeelle step-by-step, mikä on osoittautunut hyväksi tavaksi edetä. Parvityöskentelyä kohtaan on alkanut herätä uteliasta kiinnostusta, mikä on hyvä merkki. 

Viime viikon perehdytystilaisuuden keskustelussa nousi esille tutut teemat eli miten muuttaa yksintekemisen työkulttuuria yhdessätekemiseksi. Toisaalta, miten rohjeta kertoa omasta osaamisestaan muille, sillä siinä samallahan sitä myös paljastaa omaa osaamattomuuttaan. Myös siitä keskusteltiin, että parvityöskentelyn kulttuurissa jokainen työntekijä tuo työyhteisöön lisäarvoa ja siinä samalla innostaa muitakin jakamaan omaa osaamistaan työyhteisössä. 

Tällä hetkellä meille on xTunessa 32 parvea, joissa käydään keskustelua jonkin idean, ongelman, tavoitteen, projektin tai vapaan aiheen kimpussa. Monet uuden parven perustaneet ovat huomanneet, että kun annan omasta osaamisestani muiden käyttöön tietotaitoani niin myös saan muilta käyttööni heidän osaamistaan. Tietysti osaamisen jakamisessa on se mahdollisuus, että pääsee oppimaan toisilta ja yhdessä toisten kanssa. Toisaalta, mikä onkaan motivoivampaa työyhteisössä, kun työntekijä pääsee tuntemaan, että omalle osaamiselle on käyttöä ja sitä arvostetaan työyhteisössä.

Jotta parvityöskentely olisi mahdollisimman helppokäyttöistä, olemme ottaneet käytöön mini iPadit. Olemme järjestäneet kaksi koulutuskertaa parviväelle, miten tabletti toimii käytännössä. Yhtenä haasteena on ollut langattomien verkkojen huono kattavuus eri toimipisteissä ja myös ainakin ajoittainen toimimattomuus. Edellenkin haemme työskentelymallia, minkälaista mobiilityö voisi olla parhaimillaan parvityöskentelyssä. 


Tässä viereisessä kuvassa parvityöskentelyn etujoukko toisessa koulutuspäivässä jakamassa kokemuksia ja miettimässä, miten parvityöskentelyä voisi hyödyntää omassa työssään. 

Suunnittelijamme Laura aikoi ottaa xTune käyttöön perehdytyksen välineenä opintosihteereille. Loistava ajatus. Miksi juosta ympäri Päijät-Hämettä, kun perehdytystä uusiin asioihin voi tehdä ainakin osittain myös online-parvessa.


Koko aikuiskoulutuksen henkilöstö perehdytetään parvityöskentelyyn  27.3.2013. Sen jälkeen on taas luvassa lisää kokemuksia parvityöskentelyn edistymisessä Koulutuskeskus Salpauksessa.


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kaksi päivää parvessa

Tammikuun viimeinen viikko on joskus piinaavan pitkä, kun se ei meinaa millään kääntyä helmikuun puolelle. Tänä vuonna ei käynyt niin, sillä maanantai 28.1 oli toista kertaa maailman laajuinen Yhteisömanagereiden päivä.

Tätä, jos mitä tapahtumaa odotin todella etukäteen. Aloin Timo Rainion kutsusta "lurkkimaan" Facebookin keskusteluryhmässä, miten tapahtuman valmistelu eteni. Ilmoittauduin mukaan heti, kun se oli mahdollista. Jo pelkkä tapahtuman suunnittelu oli todella innostavaa.

Maanantaina klo 7 olimme Kiasman edessä lähdössä omalla bussilla kohti Tamperetta. Mainio bussiemäntämme Piritta johdatti meidät "Nääs-linjalla" kohti Rosendahlia. Janne Ruohiston kanssa matka Helsingistä Tampereelle kului "kuin siivillä", kun keskustelimme parvityöskentelyn kokemuksistamme.

Somesukumme "isoäiti" tai  paremminkin nettikätilönä tunnettu Pailiina Mäkelä oli jo heti alkuun toivottamassa tervetulleeksi aulassa. Tuli taas se mukava tunne kuin olisi tullut somelaisten sukukokoukseen. Sitten olikin jo pikainen tervehdys someserkkuni Timo Rainion kanssa, joka ylläpitää mainiota Some-Teollisuudessa  keskusteluryhmää Linkedinissä. Seuraavaksi tapasinkin some-sukumme vaarin ja LinkedIn gurun eli Tom Laineen. Olen ikuisesti kiitollinen siitä kärsivällisyydestä, jolla Tom experttinä jaksoi  perehdyttää minua somen salaisuuksiin vuonna 2010. Tämä oli toinen kerta, kun näimme livenä. Sitä enemmän olemme kuitenkin keskustelleet online näiden parin viime vuoden aikana.

CMAD- päivän yhtenä teemana oli pohtia, mikä on community manager suomeksi. Minä päätin, että olen työyhteisöni "online-tulkki". Sillä sitähän tämä minun työni on ollut, kun olen päättäväisesti vienyt some-johtamisesta omaan työyhteissöni eteenpäin. Samalla olen yrittänyt "tulkita" työyhteisölleni, mistä yhteisöllisessä online-työskentelyssä voisi parhaimmillaan olla kysymys.

Maanantai oli hieno aloitus viikolle, mutta eipä siinä vielä kaikki. Sillä tiistai se vasta olikin loistava päivä, kun lähdimme oman johtotiimini ja toimialan tiiminvetäjien kanssa yhdessä opiskelemaan parvityöskentelyä. Olen tosi onnellinen some-pomo, kun mä pääsen niin innostavien työkavereiden opiskelemaan näitä uusia online-työskentelytaitoja. Konecransin Marko Suomen sanoja lainatakseni voin todellakin keskittyä olemaan "altajohtajana", kun meidän esimiehet ovat halukkaita kokeilemaan uutta työkulttuuria parvityöskentelyn avulla.

torstai 17. tammikuuta 2013

Sähköpostijohtamisesta parvijohtamiseen

Aikaisemmissa Katin merkitykselliset kokemukset ja Katri's meaningful experiences blogeissani olen tähän asti kirjoittanut lähinnä sosiaalisesta mediasta työ- ja johtamisvälineenä. GOLF Tunnepeli blogissa on keskiössä golfin pelaamisen oppiminen niin, että perinteisestä tekniikka- ja välinelajista jaetaan kokemuksia ja keskustellaan myös tunnepelaamisena.

Tämä Parvijohtaja Poppanen on neljäs blogini. Tämä blogi tulee kuvaamaan kuinka vanha työskentelykulttuuri nenäkkäin pidettävistä kokouksista on muuttumassa ei-synkronoiduksi ajasta ja paikasta riippumattomaksi online-offline- työskentelyksi. Tässä muutoksessa tulee keskeisenä olemaan  yhteisöllisten online-offline-työskentelytaitojen kehittyminen. Tähän liittyen sopii toivoa, että vuorovaikutustaitojen osaaminen on nykyisin kohdallaan offline, sillä online-vuorovaikutustaitojen osaaminen onkin oma ja samalla myös vaativampi taitolaji. Online-parvien johtaminen ei myöskään ole taitona itsestäänselvyys. Se vaatii perinteiseen kokoustamisen työkulttuuriin tottuneilta johtajilta uudenlaisia työskentelytaitoja.

Sanotaan, että johtajat johtavat esimerkillään. Tähän sopii hyvin jatkaa, että johtajat johtavat esimerkillään myös online-työskentelyä sähköpostijohtamisesta kohti parvityöskentelyä. Tarkoitan parvityöskentelyllä sitä, että työyhteisöissä otetaan henkilöstön osaaminen tietoisemmin käyttöön hyödyntäen monipuolisesti online-työskentelyn mahdollisuuksia mm. sosiaalisessa intranetissä . Kun henkilöstö pääsee enemmän käyttämään osaamistaan parvityöskentelyssä mm. työyhteisöjen ongelmatilanteiden ennaltaehkäisyssä, ongelmien ratkomisessa, toiminnan kehittämisessä ja uusien ideoiden tuottamisessa. Se motivoi enemmänkin työskentelemään oman työyhteisön kehittämisen eteen.














Tein äskettäin esityksen parvijohtamisesta ja kirjoitin  lehtiartikkelin tietoasiantuntijoiden lehteen, jossa pohdin tätä samaa teemaa kuin tässä blogissakin. Mainitsin artikkelissa, että pidän sähköpostityöskentelyä hyvin suljettuna online-työskentelyn muotona. Toisaalta  harmittelin sitä, että miksei sosiaalinen media mahdollisuuksineen voinut tulla käyttöömme ennen sähköpostiviestinnän opiskelua, kun siirryimme "paperijohtamisesta" sähköiseen työskentelyyn. Silloin olisimme suoraan opetelleet yhteisöllisen online-työskentelyn työyhteisöissä. Mikälainen olisikaan nykyinen työskentelykulttuurimme, jos olisimme jo  20 vuotta sitten opiskelleet yhteisöllistä online-työskentelyä, johon sosiaalinen media mahdollisuuksineen meitä ohjaa nykyisin?

Tämä blogi tulee siis keskittymään online-työskentelyn ja online-johtamisen käytäntöjen kehittämseen työyhteisöissä. Blogi kertoo myös siitä, kuinka viemme nykyisessä työyhteisössäni parvityöskentelyä eteenpäin xTune parviäly- sovelluksella. Jos joku tämän blogin lukija on kiinnostunut jakamaan kokemuksiaan näitä teemoista, niin olet tervetullut kommentoimaan ja/tai kirjoittamaan blogia kanssani.